Paha kulkee varjoissa

112: Hätäkeskus, kuinka voin auttaa?

Soittaja: Mökissä on joku, lähettäkää apua pian!

112: Voisitko kertoa nimesi ja osoitteesi, kiitos.

Soittaja: Alisa Hertig. Minä en tiedä osoitetta. Olen ystäväni mökillä, joku kiersi ensin mökin ulkopuolella, mutta olen varma, että hän on nyt sisällä. Minä voin kuvailla…

Yhteys on katkaistu.

Alisa Hertig.

Valot sammuivat, puhelin vaikeni ja olohuoneeseen päälle jäänyt matka-televisio hiljeni. Virta oli katkennut tai katkaistu. Pidätin hengitystäni. Laskin kuulokkeen paikoilleen ja laskeuduin kyyryyn. Kömmin tammisen työpöydän alle piiloon, huoneessa ei juuri muuta paikkaa ollut. Sydämeni löi niin kovin, että mieleni teki hyssytellä sitä. Saatoin kuulla askeleita eteisestä, vai kuvittelinko minä? Ikkunoiden takana kesäyön hämärä nielaisi ympärilläni levittäytyvän metsän ja mereltä noussut tuuli naputteli ikkunanpieliin kuin sisään pyytääkseen. Minun katseeni kiinnittyi puisella ikkunalaudalla lepäävään öljylamppuun. En kuitenkaan uskaltanut nousta piilostani.

Saatoin kuulla askeleet nyt selvemmin. Ne tulivat toimistoa kohti ja pysähtyivät sitten aivan sen oven eteen. Tuntui, että olin pidättänyt henkeäni liian kauan ja nyt se rahisi ulos paniikinomaisesti. Pidin suutani auki ja läähätin kuin koira. Vatsaani sattui.

Ystäväni oli tarjonnut minulle mökkiään, joka oli saarella, metsän keskellä, jotta voisin työskennellä rauhassa. Minä olisin yksin meren ympäröimänä, erossa muusta maailmasta, ja voisin kirjoittaa omaelämänkertaani rauhassa. Tai minä olin kuvitellut olevani yksin. Olisihan minun täytynyt arvata, ettei ahdistelija antaisi minun vain mennä. Sinä iltana puhelin oli soinut kolme kertaa ennen kuin kuulin jonkun liikkuvan mökin ulkopuolella. Ensimmäisellä ja toisella kerralla puhelimen toisesta päästä ei ollut kuulunut mitään. Kolmannella kerralla minä en enää ollut vastannut.

Ovi avautui. Olin ansassa. Etsin jotakin aseeksi sopivaa, mutta toimistossa ei ollut kuin kuulakärkikyniä ja kovakantisia kirjoja ja mappeja. Minä vedin polvia leukaani vasten ja toivoin, ettei tulija löytäisi minua piilostani. Sitten jokin tumma laskeutui ylleni ja näin irvokkaan kuminaamarin maalatut kasvot edessäni. Säikähdin niin, että koetin nousta, löin pääni pöytään ja kaikki pimeni.

24.06. Neljäkymmentäkaksivuotias Alisa Hertig löydettiin murhattuna ystävänsä kesämökiltä

Alisa Hertig soitti hätäkeskukseen sunnuntai-iltana kymmenen yli yksitoista ja ilmoitti, että joku on mökissä sisällä. Hertig ei muistanut mökin osoitetta, ja puhelu katkesi ennen kuin hätäkeskuksesta pystyttiin kysymään enempää. Lopulta Hertigin ystävä ja mökin omistaja, Irja Präst, ilmoitti poliisille, ettei saanut ystäväänsä yhteyttä ja kertoi mökin osoitteen. Poliisit löysivät Alisa Hertigin kuolleena, häntä oli puukotettu useita kymmeniä kertoja.

Neljäkymmentäkaksivuotias Alisa Hertig oli lastentarhaopettaja ja teatteriharrastaja, joka oli vetäytynyt ystävänsä mökille omien sanojensa mukaan kirjoittamaan omaelämänkertaansa. Mökki sijaitsi yksityisellä saarella ja ympärillä kasvoi tiheää metsää. Ystävä Irja Präst mainitsi, että todellinen syy mökkilomaan oli hänen mielestään se, että Hertigiä oli vaivannut tuntematon ahdistelija. Poliisi vahvistaa väitteen ja kertoo, että Alisa Hertig oli tehnyt poliisille useita ilmoituksia kotirauhanrikkomisesta. Poliisin mukaan Hertig sai häiriköintipuheluita sekä viestilappusia postissa, jotka oli kirjoitettu lehdistä leikellyin kirjaimin. Viestien sisältö oli häiritsevää. Irja Prästin mukaan Alisa Hertig oli lakannut käymästä kaupassa itsenäisesti, sillä hän koki olonsa turvattomaksi ja kertoi epäilleensä, että häntä seurattiin. Vain viikkoa ennen murhaa Hertig oli löytänyt koiransa, pienikokoisen Affenpinseri Mimin kuolleena pahvilaatikosta, etuovensa ulkopuolelta. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus, mutta mitään viitteitä tekijään ei löytynyt.

Poliisi uskoo, että murha liittyi aiempaan häiriköintiin.

Benjamin Pallasoja

Minä istuin hiljaa vaatekomerossa. Samaan komeroon olin piiloutunut useita kertoja lapsena, kun leikimme piilosta. Tällä kertaa toivoin, että leikki loppuisi ennen kuin minun piiloni löydettäisiin. Kuulin askeleiden kiertävän keittiössä. Odotin hengitystäni pidättäen, että ne loittonisivat aina olohuoneeseen asti, sillä silloin minulla olisi tilaisuus ehtiä ulko-ovelle, ja voisin juosta naapuriin soittamaan apua. Matkaa välillämme oli kuitenkin reilu kilometri, mutta minä juoksisin sen helposti, olinhan voittanut hopeaa koulun juoksukilpailuissa viime keväänä.

Askeleet eivät kuuluneet enää. Minä riuhtaisin komeron oven auki, juoksin ulos huoneestani ja portaikkoon. Pingoin alas vanhoissa puuportaissa niin että ne natisivat surullisena jalkojeni alla. Tömähdin viimeiset portaat alas kuin norsu liukumäessä ja kaaduin melkein naamalleni eteiseen. Sain kuitenkin pidettyä tasapainoni ja avasin ulko-oven. Samassa jokin tarttui minuun takaapäin ja tunsin vihlovan kivun lävistävän minut selästä. Liikkeeni loppui kesken ja vetäydyin veltoksi järkytyksestä. Ote olkapäästäni lipesi ja minä putosin sateen kastelemalle, puiselle kuistille. Kuuma polte levisi kaikkialle selkääni. Sitä seurasi vieläkin valtavampi kipu, kun se jokin repäistiin irti minusta. Päässäni kohahti. Sitten se upposi minuun jälleen. Sade puski kasvoilleni kylmänä tuulen mukana.

13.07. Teinipoika puukotettiin kotonaan – yhteys Alisa Hertigin tapaukseen?

Kuusitoistavuotias Benjamin Pallasoja löydettiin kuolleena perjantai-illalla. Pojan vanhemmat olivat olleet lavatansseissa ja poika oli yksin kotonaan, kun sisään oli murtauduttu ja sähköt oli katkaistu. Pallasojan koulukaveri, Iiro Palomaa, soitti hätäkeskukseen puoli kahdentoista aikaan, kun Benjamin oli aiemmin soittanut ystävälleen, että talossa oli joku. Benjamin oli Palomaan mukaan kuulostanut aidosti säikähtäneeltä.

Kun tapausta alettiin tutkia tarkemmin, selvisi, että Benjamin Pallasoja oli saanut samankaltaisia puhelinsoittoja ja kirjeitä, kuin aiemmin kesäkuussa murhattu Alisa Hertig. Pojan vanhemmat eivät olleet tienneet asiasta.

”Luulimme, että Benjamin sai kirjeet ystäviltään. Me emme koskaan lukeneet niitä”, pojan äiti kommentoi. Benjamin oli kuitenkin kertonut puheluista ja kirjeistä koulukavereilleen.

”Me luulimme, että kyseessä oli joku kiusaaja koulusta. Benjamin ei ollut erityisen suosittu vanhempien oppilaiden keskuudessa”, kertoi Iiro Palomaa.

Benjamin Pallasojan ja Alisa Hertigin välillä ei ole löydetty yhteyttä. He eivät tunteneet toisiaan millään tavoin. Poliisi kehottaa ihmisiä ilmoittamaan häiriöpuheluista tai muusta häiriköinnistä ja epäilyttävästä käytöksestä.

Sandra Jette

Minä makasin lattialla ja kuulin askeleiden kaikkoavan eteiseen. Sitten ovi rappukäytävään lyötiin kiinni niin voimakkaasti, että oveen kiinnitetty kello kilahti vaimeasti. Kuulin ääntä rappukäytävästä. Joku pysäyttäkää hänet.

Hän oli luullut minun kuolleen jo, mutta henki pihahteli ulos veren mukana huuliltani. Kaikkialla oli punaista, maailma pyöri ympyrää. Kehooni sattui niin etten tuntenut sitä enää. En kyennyt liikkumaan. Minä olin täynnä reikiä kuin neuloilla pistelty nukke. Päässäni kohisi. Aloin unohtaa mitä oli juuri tapahtunut.

Oloni tuntui ensin viluiselta, sitten lämpimältä, kuumalta. Maailma katosi silmieni edessä. Minä jäin makaamaan omaan vereeni, kun tietoisuuteni irrottautui ja matkasi jonnekin toisaalle.

01.08. Puukottajan kolmas uhri: Kaksikymmentäkuusivuotias Sandra Jette

Historianopiskelija löydettiin murhattuna yöllä 31.07. kerrostaloyksiöstään, kun naapurit ilmoittivat huudosta. Sandra Jette oli saanut kirjeitä, joissa toistui aiemmista tapauksista tuttu kaava, ne olivat alkuun tuttavallisia, mutta muuttuivat uhkaileviksi. Jette ei ollut kertonut kirjeistä ystävilleen tai vanhemmilleen eikä ollut ottanut yhteyttä viranomaisiin.

Asunnon ovesta ei löytynyt murtojälkiä, vaan Jetten on täytynyt itse päästää tekijä sisään. Kyseessä saattoi siis olla hänelle entuudestaan tuttu henkilö tai henkilö, joka esiintyi esimerkiksi talonmiehenä tai kaupustelijana. Nuorta naista oli puukotettu useita keroja ja tämä oli selvästi taistellut hyökkääjäänsä vastaan.

Mitään jälkiä tekijän suhteen ei ole löytynyt yhdeltäkään rikospaikalta. Poliisi etsii nyt virallisesti sarjamurhaajaa, ja kehottaa, että jokainen pitää kotiovensa lukittuina eikä avaa niitä tuntemattomille. Lisäksi poliisi painottaa ilmoittamaan kaikesta poikkeavasta.

***

Minä tuijotan seuraavaa uhriani ikkunan läpi. Hän ei näe minua tai tiedä minun olemassaolostani vielä mitään. Kohta alkaa leikki. Minulla on uhrini puhelinnumero ja kohta hän saa ensimmäisen puhelunsa. Olen seurannut häntä monta päivää, ja toisinaan kaupassa tai lenkillä käydessään hän on kenties aistinut minun silmäni selässään, sillä olen nähnyt hänen pysähtyvän pälyilemään ympärilleen. Minusta se on hyvä.

Ihmiset tekevät kaikenlaista hassua silloin, kun luulevat olevansa yksin. Uhrini istuu yksinään lukemassa, ryhdittömässä asennossa, pahaa aavistamattomana. Sormet nyppivät ja raapivat ihoa tuon tuosta ja hän puhuu välillä itsekseen. Puhelimesi soi aivan pian.

Sinun kannattaisi sulkea nuo verhot, tiedätkös, minä näen sinut siinä istumassa. Tunnetko katseeni?